EtusivuPennutKuulumisetVieraskirjaLinkit

AustralianterrieriBeagletSaksanpaimenkoiratSaksanseisojatMuistoissa


 

 

 

 

19.8.2008

Aittonevan Formula "Kimi" on poissa. Vakava tapaturma vei rakkaan formulamaisen menijämme. Kyynelten määrää ei voi edes kuvata...

 

Se, mitä olimme, olemme nyt.
Se, mitä meillä oli, on edelleen.
Yhteinen menneisyys, lähtemättömästi läsnä.
Kun siis kuljet metsässä, jossa kuljimme yhdessä
ja etsit aurinkoiselta pientareelta varjoani,
kun pysähdyt kukkulalle katselemaan kaukaisuuteen
ja kädelläsi etsit tapasi mukaan minua
etkä enää löydä ja tunnet surun hiipivän sydämeesi
ole hiljaa.
Sulje silmät.
Hengitä.
Kuuntele askelteni ääntä sydämessäsi.
En ole poissa, kuljen mukanasi, aina sinussa.


-Nicholas Evans-

 

 

25.7.2008

Aittonevan Frymy "Rymy" näyttää mallia miten tyylikkäästi esiintyy lyhytkarvainen saksanseisoja myös lapsi-ohjaajan kanssa. Jere Kääriä on menestyksekkäästi toiminut Rymyn handlerina lapsi ja koira kilpailuissa. Onnittelut sekä Jerelle että Rymylle.

 

 

5.7.2008

Kino osallistui maailmanvoittaja-näyttelyyn Tukholmassa. Kino sai sertin ja vara-cacibin, mikä tulee vahvistumaan cacibiksi, koska cacibin voitti Kinon isä Jaskarin Bravo. Bravo on jo kansainvälinen mva.

 

 

10.5.2008

Entinen tietokone koki kovia ja sanoi sopimuksen irti tässä eräänä maanantai aamuna. Ja ne kuuluisat varmuuskopiot oli ottamatta. Arvaa harmittiko? Tänään sitten asentelin uuteen koneeseen ohjelmia, että pääsisin viimein päivittämään kotisivut. Tässä välissä on ehtinyt tapahtumaan joitakin kivoja miellyttäviä asioita:

 

Kimi ja Alonso olivat Kuusamossa näyttelyssä kahtena päivänä 19. sekä 20.4. Saman aikaisesti Kino oli Erikan mukana Jyväskylän KV-näyttelyssä 19.4 sekä Pyhäjärvellä 20.4.

 

Kimi teki tasaisen varmaa tulosta ollen kumpanakin päivänä NUO EH1.

 

Alonso säväytti lauantaina ollen VSP ja pokkaamalla ensimmäisen sertinsä Paula Heikkinen-Lehkosen tuomaroimana. Seuraavana päivänä tuomarina oli Harri Lehkonen. Hänen näkemyksensä Alonsosta oli AVO EH2.

 

Kino oli Jyväskylässä VSP sertin ja cacibin kera. Jyväskylässä tuomarina oli Veli-Pekka Kumpumäki. Pyhäjärvellä tulos parani ROP:ksi kera sertin ja RYP3 kruunasi päivän, tuomarina oli Markku Kipinä. Suuret kiitokset Erikalle esittämisestä, trimmaamisesta ja tietenkin kaiken kaikkiaan Kinon viikonlopun kestäneestä hoitamisesta.

 

Iloisia uutisia tuli myös Rymyn perheeltä. Aittonevan Frymy oli Valkealassa näyttelyssä 3.5.2008. Tuomarina oli Raija Tammelin. Rymy sai sertin ja oli ROP sekä RYP2! Onnittelut!

 

15.3.2008

Aittonevan Frymy "Rymy" kävi tänään Tampereella kansainvälisessä näyttelyssä. Tuomarina Tampereella toimi ruotsalainen Mats Jonsson. Kotiin tuomisina Rymyllä oli PU3 sija ja varacacib. Onnea Rymy ja Kaisu + perhe!

 

14.3.2008

Tuusniemellä 23.2.2008 kävivät näyttelyssä Aittonevan Fransemil ja Aittonevan Fortuna. Kumpikin sai NUO EH3 tuloksen. Tuomarina oli Raimo Louhio.

 

Valkealassa 1.3.2008 pyörähti Aittonevan Frymy. Tuloksena EH 2. Tuomarina oli Annukka Paloheimo.

 

Kinokin käväisi kanssani näyttelyssä Helsingissä 10.2.2008. Kinon tuloksena oli NUO ERI1, PU2 ja SERT.

 

6.12.2007

 

Topi muutti uuteen kotiin 2.12.2007 viettämään ansaittuja eläkepäiviä. Uudesta kodista tulee mukavia viestejä miten Topi on asettautunut taloksi. Tuntuu nauttivan eläkepäivistään täysin siemauksin. Kiitos kaikille yhteyttä ottaneille, monet olisitte halunneet tarjota hyvän kodin eläkeläiselle.

 

4.12.2007 olimme jo matkalla katsomaan Topin seuraajaa. Siltä reissulta ei palattu tyhjin käsin, vaan sylissäni nukkui koko matkan pieni Ninni.

 

 

Ninniä valitsemassa 4.12.2007

 

 Ninni kotona itsenäisyyspäivänä

 

Ninnin emo Siru

2.12.2007

Essi ja Aki kävivät KAER-kokeessa Joroisissa. Kotiin tuomisina oli VOI 1 - tulos kera pokaalin. "Projekti-2007" on avattu ;-)

 

25.11.2007

Prinsessamme kastettiin. Kasteessa hän sai nimekseen Sara Mette Maria.

 

20.9.2007

Prinsessamme näki päivänvalon. Strategiset mitat 4110 g ja 53,5 cm.

 

8.7.2007

Pennut-sivut on päivitetty. Päivitetty ja lisätty linkkejä linkki-sivulle.

 

17.6.2007

Tällä kertaa näyttelyareenana toimi Kotka. Kino oli ROP-pentu, tuomarina Martha Heine Saksasta. Lucky jatkoi voittojen tiellä, tuomarina oli Ned Burke Irlannista. Luckyn tulos: PU 1 cacib ja ROP. Luckyn kanssa siirrymmekin nyt sitten enemmän vetisiin puuhiin eli alamme valmistautua vesityökokeisiin. Vatsa-asukas tulee määräämään ensi syksyn aikataulua, mutta siitä huolimatta on tavoite asetettu. Jossain vaiheessa yritän päästä starttaamaan jollain opilla Luckyn kanssa kaer-kokeeseen. Aika tulee näyttämään onnistuuko tavoitteen saavuttaminen ensi kaudella vai siirtyykö se sittenkin seuraavaan kauteen...

 

Jälleen kerran kiitokset Marjolle, Erikalle ja Paavolle! Olitte aivan uskomattomia. Teitte näyttelyviikonlopustani unohtumattoman. Kiitos!

 

16.6.2007

Lucky ja Kino olivat esillä Hämeenlinnan koiranäyttelyssä. Kinon arvosteli Ann Rode Ruotsista. Kino oli VSP-pentu. Päivän päätteeksi kun tuomarin kehä oli ohi, niin hän innostui arvostelemaan myös Luckyn. Hän piti kovin vauhdikkaasti esiintyvästä Luckysta ja ihaili Paavon handlerin taitoja Paavon harjoitellessa Luckyn esittämistä. Lucky oli myös virallisesti ennen Annan "arvostelua" kehässä. Luckyn arvosteli tällä kertaa Harto Stockmari. Lucky saavutti kolmannen sertinsä ollen samalla myös ROP. Illalla oli helppo hymyillä.

 

Kiitos Marjolle Kinon trimmaamisesta ja esittämisestä. Ja Erikalle ja Paavolle kaikesta avusta.

 

9.6.2007

Aittonevat kohtasivat Mannermaisten kanakoirien näyttelyssä Kuopiossa. Näyttelyssä esitettiin kahdeksan kasvattia, joista seitsemän sai arvosanaksi ERI vain Kimin saadessa EH:n.

 

Aittonevan Ferra JUN ERI 2

Aittonevan Frymy JUN ERI 4

Aittonevan Fransemil JUN ERI

Aittonevan Lucky AVO ERI

Aittonevan Flaksi JUN ERI 3

Aittonevan Femma Fatale JUN ERI

Aittonevan Fortuna JUN ERI

Aittonevan Formula EH

 

Edellä mainittujen emä Pitkäsaaren Essi oli VAL ERI 4. Esitimme myös Essin jälkeläisryhmän, saldona KP ROP-jälkeläisryhmä sekä BIS-jälkeläisryhmä.  Suuret kiitokset kasvattien omistajille kun osallistuitte näyttelyyn ja halusitte osallistua jälkeläisryhmään. Ilman teitä ryhmää ei olisi voitu esittää. Joten kiitos Heikki, Kaisu, Jarkko, Pekka, Sari, Anu ja Raimo!

 

Myös meidän vanha veteraani tuotiin vielä kerran näytille. Tupuhan on jo saavuttanut reippaan 11 vuoden iän, mutta vielä tassu nousi VET EH3:n verran.

 

Kiitos myös Arjalle, Sarille ja Anulle kun kannoitte minun voinnista niin suurta huolta. Erinomaista palvelua! Juomaa ja ruokaa kannettiin riittämiin, huolsitte koiria edestakaisin kehään ja takaisin ja tulitte myös niitä tarvitessani esittämään. Kiitos!

 

26.5.2007

 

Kino teki ensi esiintymisensä näyttelyssä. Kino oli sveitsiläisen tuomarin Elsbeth Clercin arvosteltavana pentuluokassa. Kino oli ROP-pentu hyvin arvosteluin: "7 kk. Hyvin kehittynyt ikäisekseen. Miellyttävä rakenne. Tyypillinen pää ja ilme. Kiinteä ylälinja. Erinomaiset kulmaukset. Lupaava turkki. Erittäin näyttävä vapaa liikunta."

 

                           Kinon debyytti näyttelyissä.                                                   Kino Iisalmessa 26.5.2007 näyttelykehän jälkeen. ROP-pentu

 

Kiitos Marjo trimmaamisesta, trimmaamisen opettamisesta ja Kinon esittämisestä. Kiitos myös muille mukana olleille, teitte ensimmäisestä "aussi-näyttelystäni" iloisen ja yhtä kokemusta rikkaamman päivän. Upea päivä vaikka saimmekin juuri aussikehän aikana taivaalta vettä niskaamme.

19.5.2007

 

Essin näyttelymenestys sai jatkoa Siilinjärven Eräkoira 2007-näyttelyssä. Raimo Louhio antoi Essille viimeisen puuttuvan sertin. Essistä tuli FIN MVA! Essin päivän kruunasi ROP ja RYP 2 sijoitukset. Lucky joutui tänään taipumaan PU 2:ksi Raimo Louhion sanoin: "Hännän mitalla." Päätös oli ollut kuulema vaikea kahden erinomaisen uroksen kohdatessa. Onnittelut voittaneelle käyttöluokan urokselle niin VSP-sijoituksesta kuin FIN MVA-tittelistä. Tänään oli käyttöluokan koirien päivä. Lucky joutui siis tyytymään vara-sertiin, koska häntä keikkui liikkeessä tänään turhan korkealla. Myös Alonso teki tänään ensi esiintymisensä koiranäyttelyssä. Alonso sai oikein hyvän arvostelun ja käyttäytyikin oikein mallikkaasti nuoresta 12 kk iästään huolimatta. Kokemattomuus ei tänään juurikaan näkynyt. Alonson näyttelytuloksiin kirjattiin JUN EH 1.

 

 

                                                               Essi RYP-kehässä                                                                    Essi RYP 2

 

Kiitos Päiville kaikesta avusta näyttelyssä, ilman sinua näyttelypäivämme ei olisi onnistunut näin hyvin. Kuljetit Luckya, Essiä ja Alonsoa tarpeen mukaan kehän ja auton välillä, huolsit koiriamme hienosti ja toimit vielä valokuvaajana. Suuret kiitokset vielä kerran.

 

Ja kiitokset myös kaikille teille, jotka onnittelitte meitä tänään Essin näyttelymenestyksestä.

 

6.5.2007

 

        Tänään oli Essin ja Luckyn päivä. Essi ja Lucky osallistuivat Leppävirran koiranäyttelyyn. Tuomarina oli Javier Sanchez Espanjasta.

 

        Suuret kiitokset Arjalle Essin esittämisestä ROP-kehässä ja Sarille suuret kiitokset kun olit aamusta asti oikeana kätenäni ja toimit kuvaajana!

 

PITKÄSAAREN ESSI KÄY ERI 1, PN 1 , SERT JA VSP (vas) / AITTONEVAN LUCKY AVO ERI 1, PU 1, SERT JA ROP (oik)

äiti / poika

 

 

28.3.2007

 

Tigru oli virallisissa lonkka- ja kyynärkuvissa. Samalla kertaa kuvattiin myös polvet ja selkä. Tigru todettiin kauttaaltaan terveeksi. Myös Lucky meni lonkkien uusintakuvaukseen, koska edellisessä kuvauksessa kuvanneen eläinlääkärin ja kennelliiton eläinlääkärin lausunnot erosivat toisistaan huomattavasti. Tällä kertaa kuvannut eläinlääkäri arvioi Luckyn lonkat täysin samoin sanoin kuin edellinenkin, joten jäämme mielenkiinnolla odottamaan uusintalausunnon tulosta. Odottelemme mielenkiinnolla myös Tigrun virallista lausuntoa.

 

"Voiko todella olla niin, että kaksi erittäin kokenutta eläinlääkäriä arvioivat toisistaan tietämättä samoin sanoin aivan metsään, niin että heidän näkemänsä B-lonkka muuttuu matkalla D:ksi?"

 

25.3.2007

 

Lucky kävi pyörähtämässä lämpimänä kevätpäivänä Tampereen Pirkkahallissa. Tällä kertaa tuomarina toimi Nina Kharatisvili Venäjältä. Arvostelu on venäjäksi ja kun Tampereen käännöspalvelu tökki pahemman kerran, niin plakkarissa on elämäni ensimmäinen arvostelu, josta en ymmärrä sanaakaan. Joten en osaa vielä ainakaan kertoa millä sanoin tuomari on kuvaillut Luckya. Ei kait hän kovin rumaksikaan ole 12 sanalla Luckya kuvaillut, koska loppujen lopuksi Lucky oli PU4.

 

6.1.2007

 

Lucky sai Kajaanin KV-näyttelystä ensimmäisen sertinsä ja cacibin ollen samalla myös rotunsa paras. Tuomarina oli Albert Bijker Alankomaista. Lyhytkarvaisia saksanseisojia oli ilmoitettu 28, joista 25 esitettiin. Essi oli käyttöluokan ERI2. Oli mukava nähdä, että tällä kertaa narttujen käyttöluokkaan oli ilmoitettu neljä koiraa, joista kolme esitettiin.

 

Suuret kiitokset Päiville matkaseurasta ja avusta, päivä oli todella mukava. Ja kiitokset myös Kaitsulle kuvaamisesta.

 

 

 

AITTONEVAN LUCKY PU1 SERT CACIB ROP (kuva paras uros kehästä)

 

 

Arvostelu:

 

23 kk. Erittäin hyvä tyyppinen, täytyisi aikuistua rungosta. Hyvä pää ja ilme, hiukan raskaat huulet. Hyvä kaula ja lavat. Erittäin hyvä runko jossa voisi olla hiukan enemmän rintakehää. Erinomainen luusto ja jalat. Erittäin hyvä turkki. Erittäin hyvä maatavoittava liikunta.

 

 

1.1.2007

 

Uudet kotisivut avattu. Hyvää uutta vuotta 2007!

 

11.12.2006

 

Australianterrieri Jaskarin Peperoncino "Kino" muutti meille  Saija Reiman-Walldénin ja Markus Walldènin Jaskarin kennelistä Ruotsista. Kiitos Saija ja Marjo luottamuksesta :)

4.10.2006

Lucky starttasi Niesta-kisassa. Kokeesta ei ole paljon kavereille kerrottavaa, sillä tulos jäi ansaitusti laihanlaiseksi NUO 0. Mutta siltä reissulta jäänee elämään kuitenkin tuomarin sivuhuomautus:

 

"Rouva vaihtoi sitten tauolla koiraansa öljyt!"

24.9.2006

Klo 7.00 oli tehtävä vaikea päätös, joka lopulta osoittautui oikeaksi ratkaisuksi. Jouduin ilmoittamaan ettei Lucky starttaisi junkkarissa kokeeseen. Vatsatauti oli vienyt Luckysta mehut.

23.9.2006

 

        Lucky oli PU4 junkkarin ulkomuotokatselmuksessa.

 

29.7.2006

Lisätty Luckyn näyttelytuloksiin tämän päivän saavutukset arvosteluineen Mikkelin kansainvälisessä näyttelyssä. Kotiin tuliaisina varaserti ja varacacib, sijoitus PU2.

 

19.7.2006 

Etusivun yhteystiedot päivitetty, sillä sanoimme Akin kanssa toisillemme "tahdon" 15.7.2006. Joten Eija Savolainen lakkasi kasvattamasta koiria Gebellhang-nimellä, mutta Eija Hyvönen jatkaa kasvattamista ko. nimellä ;) . Pennut-sivulle lisätty tiedot Venlan tulevasta pentueesta.

 

9.5.2006   

 

Lisätty kuvia saksanpaimenkoirien sivulle ja pennut-sivulle.

 

2.5.2006   

 

Essi synnytti kymmenen pentua, 4 urosta ja 6 narttua. Emä ja pennut voivat hyvin :)

2.3.2006   

Essi astutettiin Pruukin Äksönillä.

18.2.2006 

Nobletic's Tiger liittyi tiimiin.

5.2.2006   

Lisätty Luckyn näyttelyarvostelut.

1.2.2006   

Päivitetty saksanseisojat-sivua. Luckyn painonapit toiminnassa.

1.1.2006   

Uudet kotisivut avattu. Hyvää uutta vuotta 2006!